OP System tarjoaa täydelliset laitteet ja järjestelmät nykyaikaiseen materiaalinkäsittelyyn, kierrätykseen ja jätehuoltoon, sekä mobiili- että kiinteinä versioina. Suomen toimipiste sijaitsee Tuusulassa. OP System on markkinajohtaja alueellaan Pohjoismaissa, jossa meillä on sisaryritykset Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Teemme yhteistyötä pääasiassa eurooppalaisten tavarantoimittajien kanssa. Kaikki yhteistyökumppanimme ovat oman alansa asiantuntijoita. Yhdessä voimmekin tarjota asiakkaillemme erinomaista palvelua.
Kierrätysala on tulevaisuuden huippuala, jolla kehitetään jatkuvasti innovatiivisia ratkaisuja materiaalien hyödyntämistä ja kierrättämistä varten. jatkuvasti kehitetään uusia ratkaisuja materiaalien hyödyntämiseen ja kierrättämiseen. Me OP Systemissä seuraamme tarkasti tätä kehitystä. Haluamme pysyä kehityksen aallonharjalla ja tarjota asiakkaillemme aina parhaita ratkaisuja - ja tietenkin huolehtia ympäristöstä myös tulevia sukupolvia ajatellen. OP System on osa OP Gruppen AB -konsernia.
OP Systemin toimitusjohtaja Fredrik Hagwell.